Etujärjestömme ovat heränneet toimimaan ja panneet hihat heilumaan. Asialla tällä kertaa SEKL, joka kirjoitti sosiaalihallitukseen (ja tiedoksi suurlähetystön sosiaaliattasealle) ja vaati parannusta.
Hyvä, HYVÄ ja erittäin hyvä. Hyväntahtoisena huomautan, että etujärjestöt ovat viime vuosikymmeninä olleet vähän laiskanlaisia.
Lykkyä tykö. Näin yksinkertaista se suomalainen etujärjestötyö on! Toimitaan ruosujen hyväksi kysymättä ensin jäsenkorttia!
____________________________________________________
Suomalaisten Eläkeläisten keskusliitto, Ruotsi- Finska Pensionärernas Riksförbund i Sverige
Eastmansv. 22
113 61 Stockholm
SOCIALSTYRELSEN
106 30 STOCKHOLM
VANHUSTEN HOITO JA HUOLTO RUOTSISSA
Me suomalaiset kuulumme Ruotsissa
hyväksyttyyn vähemmistöön ja näin ollen meillä on tiettyjä oikeuksia eli meillä
on oikeus puhua omaa kieltämme kaikissa julkisissa laitoksissa.
Meillä suomalaisilla on erilaisia toiveita ja vaatimuksia kuin
ruotsalaisilla vanhetessamme. Syy tähän on ennen kaikkea kielelliset ongelmat
mutta myös kulttuurierot.
Lääketieteellisesti tiedämme, että kun ihminen vanhenee ja sairastuu,
aiheuttaa se erilaisia ongelmia, joita ei pystytä lääkkeilläkään parantamaan.
Tästä seuraa, että vanhusten huolto ja hoito ruotsinsuomalaisille tässä
maassa on vaativampaa ja erilaista kuin ruotsalaisilla.
Lainaus Merit Wagerin taistelusta vanhusten
olojen parantamiseksi: ”Vanhukset eivät ole säilykepurkkeja, jotka pakataan
vierekkäin jonnekin”.
Meillä on vain harvoja kaksikielisiä (ruotsi-suomi) hoitopaikkoja,
vaikka tarve kasvaa koko ajan. Tämä tarve vähenee varmasti lähimpien 10-20
vuoden aikana, koska nykyinen sukupolvi on oppinut ruotsia paremmin kuin nyt
eläkkeellä olevat suomalaiset. Heidän elämänsä perustui ahkeraan työntekoon
eikä ollut tarvetta oppia ruotsia, koska aina oli joku kaveri, joka tulkkasi.
Vanhuuden myötä kielitaito heikkenee ja nyt
on tärkeää, että palvelutaloissa ja hoitolaitoksissa on mahdollisuus tulla
ymmärretyksi omalla kielellään. Ihminenhän muuttuu aggressiiviseksi, jollei
häntä ymmärretä ja se on täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää.
Eikä kukaan voi väittää, että hoidot olisivat hyvissä käsissä, jollei
vanhus/potilas ja lääkäri tai hoitaja ymmärrä toisiaan. Tämä on ehkä suurempi
ongelma muilla siirtolaisilla kuin meillä.
Suuri ongelma yhteiskunnassa on tänään, että meillä ei ole ”tavallisia”
palvelutaloja eli kuten ennen oli vanhainkoti, jonne voi muuttaa, kun tunsi,
ettei jaksa eikä halua asua enää yksin.
Tänä päivänä on oltava erilaisten normien
mukaan erittäin sairas, ennen kuin pääsee edes jonoon. Tämä lähentelee jo
yksilön heitteille jättöä, koska yksinäisyys on syynä mitä erilaisimpiin
ongelmiin. Jokainen meistä tarvitsee sosiaalista kanssakäymistä.
Huoltoa on tarjolla eri tasoisena, mutta se
on hyvin kirjavaa.
Erilaisia kohtauspaikkoja on perustettu ja näissä paikoissa on
mahdollisuus tavata toisia vanhuksia ja harrastaa eri asioita. Ne kunnat,
joissa on suomenkielinen hallintoalue ovat päässeet pitemmälle kuin ne, jotka
eivät ole liittyneet hallintoalueeseen vielä.
Hallintoalueeseen kuuluminen ei anna mitään oikotietä hyvään palveluun
vaan eläkeläisyhdistysten on oltava erittäin aktiivisia ja valvottava rahojen
ja resurssien käyttöä.
Kunnalliset eläkeläisneuvostot työskentelevät vanhusten hyväksi ja
meidän on saatava olla mukana näissä ja kertomassa mitä meidän maanmiehemme
tarvitsevat.
Valitettavasti läheskään kaikki kunnat eivät ole hyväksyneet
vähemmistöjäsenten mukana oloa ja sehän on lain vastaista!
Erilaiset eläkeläisyhdistykset järjestävät
toimintaa ja matkoja ym. ja se on erittäin tärkeää, mutta sitten on iso määrä
vanhuksia, jotka eivät jaksa matkustaa lyhyttäkään matkaa johonkin
kohtaamispaikkaan vaan jäävät kotiinsa yksinäisinä.
Ystäväpalvelu on erinomainen toiminta, mutta onko siellä toiminnassa
kaksikielisiä ystäviä?
On muistettava, että ei riitä, että joku
ojentaa viikon ruoka-annokset oven raosta tai tulee kotiin ja jakaa lääkkeet,
mutta kukaan ei jää kyselemään vanhuksen vointia!?
On myös itsestään selvää, että vanhusten on päästävä ulos raittiiseen
ilmaan ja voimien mukaan käydä hoitamassa omia asioitaan joko kotiavustajan tai
ystäväpalvelijan kanssa. Ei riitä, että vanhus pääsee ulos vain kaksi kertaa
kuukaudessa tai vielä harvemmin!
On erittäin harmillista, että esim.
omaishoitotuki ei ole itsestään selvyys. Olisi hyvä tietää, kuinka paljon
kunnat säästävät kun omaiset hoitavat omaisiaan ja säästävät näin kuntien
kustannuksia?
Tukea täytyy hakea ja sen käsittely saattaa viedä pitkänkin ajan. Jos
omainen hoitaa läheistään niin on itsestään selvää, että siitä saa myös
korvauksen.
Omaishoitajat tarvitsevat myös omaa aikaa sekä lepoa ja siksi on
tärkeää, että on vuorotteluhoitopaikkoja, joissa on myös oltava kaksikielistä
henkilökuntaa.
Positiivinen asia on turvahälytin, mutta
kaikki eivät osaa käyttää tätä laitetta, joten on välttämätöntä että asiasta
keskustellaan vanhuksen kanssa ja käydään läpi sen toiminta.
Meillä on kiire saada nämä asiat toimimaan tyydyttävällä tavalla.
Tukholma 22 huhtikuuta 2012
Pirkko
Sinkkonen
Sinikka Rokka Elina Törnvall
Kalevi Tuovila
Sihteeri,
SEKL
SEKL:n hallituksen jäseniä
